Pirkkola 5:1, Hämeenlinna
Hämeenlinna
Kohdenumero: 260521933
Pinta-ala
n. 23,46 ha
Ainespuun määrä
1 264 m³
Tarjoa viimeistään
7.12.2026 23:59
Hintapyyntö
85 000 €
Kuvaus
Metsätila, myyjä pidättää määräalan
Myydään metsäkiinteistö Hämeenlinnan kaupungin Vanhakartanon kylässä (entinen Lammin kunta), josta myyjä pidättää itsellään kaksi erillistä, pientä palstaa. Kiinteistön Pirkkola 5:1 kiinteistötunnus on 109-559-5-1. Myntikohde on taimikkovaltainen, hyvin hoidettu ja yhtenäinen metsätila. Taimikot on perustettu hyvin, ja taimikonhoidot on tehty ajallaan. Nuoret kasvatusmetsät ovat osin luontaisesti syntyneitä epätasaisia, mutta tilanne tulee korjaantumaan kasvun myötä. Metsät ovat paikoin peltoon istutettuja. Myyntikohteen puustot ovat siis kovassa kasvukunnossa. Välittömät taimikonhoidot on tehty, mutta noin 5 vuoden kuluttua on tarpeen tehdä taimikonhoito osalle kuvioista toiseen kertaan. Myyntikohde soveltuu erinomaisesti pidempiaikaiseksi sijoitukseksi, vaikka harvennustulojakin on odotettavissa pienissä määrin kuluvalla 10-vuotiskaudella. Kuvioiden 34 ja 20 välissä naapurin puolella on liito-oravahavainnon merkintä vuodelta 2014. Myyntikohteen pinta-ala on metsäarvion mukaan noin 23,46 hehtaaria. Myyntikohteella on ainespuuta metsäarvion mukaan 1264 m³, lisäksi hukkapuuta 49 m³. Kehitysluokiltaan myyntikohde on suurimmilta osiltaan taimikkoa (noin 13,1 hehtaaria). Nuorta kasvatusmetsää on noin 4,9 hehtaaria ja varttunutta kasvatusmetsää on noin 5,5 hehtaaria. Ravinteisuudeltaan myyntikohde on pääasiassa lehtomaista kangasta (n. 12,9 hehtaaria), tuoretta kangasta on noin 9,7 hehtaaria ja lehtoa 0,9 hehtaaria. Myyntikohde on merkitty suuntaa-antavasti maastoon oranssilla Metsätilat-nauhalla. Kaikkia kiinteistön rajapyykkejä ei löytynyt rajojen merkkauksen yhteydessä. Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 143 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
| Pääpuulaji | Määrä |
|---|---|
| Mänty (kuitupuu) | 4 m³ |
| Kuusi (kuitupuu) | 704 m³ |
| Kuusi (tukkipuu) | 452 m³ |
| Hieskoivu (kuitupuu) | 95 m³ |
| Hieskoivu (tukkipuu) | 9 m³ |
| Yhteensä | 1 264 m³ |
Maapohjan määrä
| Maapohja | Pinta-ala |
|---|---|
| Metsämaa | 23,5 ha |
| Yhteensä | 23,5 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 85 000 €, tarjous voi olla enemmän tai vähemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 143 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Jos kiinteistökaupan solmiminen kuitenkin viivästyy ostajan pankista johtuvasta syystä enemmän kuin 8 viikkoa, on myyjällä oikeus peräytyä korvauksetta kaupasta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.

